Ota yhteyttä

Antamiasi tietoja ei käytetä markkinoinnissamme eikä niitä anneta ulkopuolisille. Halutessasi voit myös poistaa tietosi kannastamme. Ole meihin yhteydessä sähköpostitse info@arktimlin.fi.

Oops! Something went wrong while submitting the form.

Kerro meille projektistasi

Mitä palvelua meiltä toivot?

Kauniin, toimivan ja yksilöllisen kodin saa jo rakennuslupavaiheen kuvilla. Rakentamisen aikaisella konsultoinnilla varmistetaan tällöin, että talotoimittajan työpiirustukset noudattavat ja tukevat rakennuksen arkkitehtuuria ja tilallisuutta. Kaikki rakentamisen kannalta olennainen -mutta vain olennainen- on pääpiirustuksissa. Luonnosvaiheen visualisointikuvat antavat suuntaa rakennuksen sisustus- ja kalustusmaailmalle. Visualisointikuvien tarkoitus on kuitenkin vain visualisiuda rakennuksen yleisilmettä, arkkitehtonista-, toiminnallista- ja tilallista ideaa.

Harmonisen kokonaisuuden saat valitsemalla lisäksi myös esimerkiksi karkean sisustus-, valaistus- ja pihasuunnitelman. Paketti on edullinen suunnitelemiimme kohteisiin, kun rakennuksen henkeä ja tunnelmaa on jo suunnitteluvaiheessa pohdittu. Myös asiakkaan mieltymykset ovat tulleet tutuiksi.

Tontti

Budjetti

Rakentamisen kustannuksiin vaikuttavat rakennuspaikan ja lähtökohtien lisäksi suurelta osin valitut pintamateriaalit, kalusteet, tekninen taso ja kodinkoneet. Arkkitehdin suunnittelema talo ei tule talotehtaiden vastaavan tasoisia valmiita malleja kalliimmaksi. Kokemuksen pohjalta suunnittelemamme budjettikohteet ovat olleet suunnittelun kustannukset mukaan luettuina jopa vastaavia talotehtaiden malleja edullisempia. Yksilöllisen, tilallisesti ja esteettisesti toimivan talon jälleenmyyntiarvo on suurempi.

Aikataulu

Suunnittelun aikataulu sovitaan kohteen ja toiveiden mukaan. Luomme suunnittelun alussa yhdessä aikatauluktuksen väliväiheineen. Etenkin omakotitaloissa on tärkeää varata riittävästi aikaa suunnitelmien läpikäymiseen, ideointiin ja tunnelmointiin.

Muuta

Alustavan tarjouksen arkkitehtisuunnittelusta saat sähköpostiisi. Mielellään keskustelemme kohteesta tarkemmin ennen alustavan tarjouksen antamista. Alustava tarjous on suuntaa antava, eikä sido kumpaakaan osapuolta.

Voit laittaa tarjouspyynnön joko sähköpostilla osoitteeseen info@arktimlin.fi tai lähettämällä yllä olevan yhteydenottolomakkeen.

Suunnittelemme upeita, yksilöllisiä yksityiskoteja ja huviloita, sekä isompia hankkeita ja kokonaisuuksia rakennusliikkeille ja talotehtaille.